Järjestyssäännöt uudistuivat

Olemme päivittäneet järjestyssääntöjämme. Suosittelemme kaikkia tapahtumaan osallistuvia silmäilemään säännöt kokonaisuudessaan läpi, jotta voidaan välttyä ikäviltä yllätyksiltä. Muutokset auttavat meitä tarjoamaan kaikille tapahtumaan osallistuville mahdollisimman turvallisen ja sujuvan tapahtuman!

Kaikki järjestyssäännöt ovat luettavissa järjestyssääntösivullamme!

Tracon on kaikille turvallinen tapahtuma

Traconin tärkeitä arvoja ovat yhdenvertaisuus ja saavutettavuus. 

Haluamme varmistaa, että tapahtuma on turvallinen ympäristö heille, joille sota on traumaattinen kokemus. Myös monella suomalaisella on sukupolvien yli periytyneitä sotatraumoja. Tästä syystä järjestyssääntömme kieltävät 1900-luvun alun tai sen jälkeen sijoittuvat sotilasasut, -univormut sekä näihin rinnastettavat asut. Myös realistiset asut ja asusteet, jotka muistuttavat käytössä olleita tai olevia asuja tai univormuja ovat kielletty. 

Minkään toisen ihmisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tuominen tapahtumaan edes puvun osana on kielletty Suomen järjestyslain nojalla. Olemme eritelleet kielletyt esineet järjestyssäännöissämme. Esimerkiksi bokkeneista on myynnissä erilaisia versioita, joista osalla voi aiheuttaa pahaakin vahinkoa. Emme myöskään halua, että kävijämme voivat tuoda tapahtumaan jotain, joka olisi järjestyksenvalvojiemme kannossa lain vastaista. Suosittelemme lateksiaseisiin tutustumista vaihtoehtona.

Niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa on tapahtunut viime kuukausina viharikoksia ja terrori-iskuja, mitkä ovat kohdistuneet vähemmistöihin. Olemme tarkastaneet omia käytäntöjämme ja tästä syystä olemme tarkentaneet ja selkeyttäneet esimerkiksi cosplayproppeihin liittyviä ohjeistuksia.

Järjestyksenvalvojien ja viranomaisten on tärkeää kyetä tunnistamaan mahdolliset vaaraa aiheuttavat ja uhkaavat henkilöt ja valitettavasti propit voivat tehdä tästä työstä tarpeettoman haastavaa. Onkin erittäin tärkeää osallistua yhteisen turvallisuuden ylläpitoon jättämällä erehdyttävästi aseita muistuttavat propit kotiin sekä noudattaa proppien tarkastuksiin liittyviä ohjeita! Proppitarkastuksia suoritetaan jokaisella puiston sisäänpääsyportilla.

Jo aiemmin Traconissa on tehty terrori-iskujen vastaisia toimenpiteitä lisäämällä ajoesteitä puiston kulkureiteille. Olemme nyt tarkistaneet sijoittelut uudestaan ja varmistaneet niiden riittävyyden. Pyrimme varmistamaan kulkureittien esteettömyyden ja välien riittävyyden mm. pyörätuoleille.

Muistutamme myös, että Tampereella on muitakin kuin Traconin kävijöitä. Emme halua, että tapahtumamme aiheuttaa paniikkia tai huolta kenessäkään. 

Tavarat narikkaan!

Poistumissturvallisuuden ja osallistujamukavuuden takia tavarat viedään narikkaan ohjelmien ajaksi. Katsomoihin, ohjelmatiloihin, myyntisaliin tai kirpputorille ei voida tilan ahtauden vuoksi ottaa suuria kantamuksia.

Erityisesti nousevissa katsomoissa, eli Isossa ja Pienessä salissa sekä Maestrossa, ylimääräiset tavarat vaarantavat poistumisturvallisuutta. Emme halua, että kukaan kaatuu unohtuneeseen reppuun tai proppiin ja loukkaa itseään tai muita tämän vuoksi. Mikäli sali jouduttaisiin evakuoimaan esimerkiksi palohälytyksen vuoksi, on myös ehdottoman tärkeää että kantamukset tai cossit eivät ole tiellä. 

Katsojan on pystyttävä myös istumaan istumapaikallaan mukavasti. Tämä tarkoittaa, että asut tai asun osat, jotka estävät istumisen ja/tai eivät mahdu tuoliin kanssasi tukkimatta reittejä tai estämättä muiden kävijöiden näkyvyyttä lavalle, eivät ole sallittuja.

Yleisenä nyrkkisääntönä voisi pitää sitä, että jos tavara ei ole sinulle terveydellisesti elintärkeä (esim. diabeetikon itsehoitotarpeet) ja se on sen verran suuri ja hankala, että jättäisit sen kaverillesi siksi aikaa kun käyt ahtaassa vessassa, tavaraa ei pidä tuoda saliin. 

Olemme kiinnittäneet erityistä huomiota narikkajärjestelyihin, jotta tavaroiden ja proppien jättäminen narikkaan on entistä sujuvampaa. 

Cosplaypropit

Olemme selventäneet cosplayssa käytettävien proppien sääntöjä seuraavasti:

  • propin tulee oleelliisesti liittyä asuun tai pukuun

  • yli 30cm pituiset propit tulee olla valmistettu riittävän kevyestä ja pehmeästä materiaalista, jolloin ne eivät aiheuta vahinkoa lyötäessä ja hajoavat iskussa

  • jousikäyttöiset airsoft-aseet eivät saa olla ampumakuntoisia, kuulia ei saa olla mukana ja ne eivät saa erehdyttävästi muistuttaa oikeita ampuma-aseita

  • kättä pidemmän heiluttelu tapahtumassa ei ole sallittua kuin osana ohjelmanumeroa ja valvonnan alla

Suosittelemme proppien materiaaliksi pahvia, kevyitä muoveja, askarteluvaahtoa, lateksia tai muita vastaavia.

Proppitarkastuksissa kiinnitetään huomiota myös siihen, että tarkastusmerkinnät ovat näkyvissä, kun proppi on kannossa. Muistutamme, että merkintöjä ei tule itse poistaa edes kuvien ajaksi.

Cosplaykilpailuihin osallistujille propit kuitenkin sallitaan kilpailun ajaksi, mutta heidän tulee olla järjestäjiin yhteydessä ja sopia propin kuljetuksesta tapahtumapaikalle.

Julkaisemme erikseen cosplayproppeja ja proppitarkastusta käsittelevän blogikirjoituksen.